Pennut ovat jo kuusi viikkoisia. Nopeasti ne kasvavat. Painot tänään 4,5-5,8kg. Ruoka-aikaan oltu kotona siis.
Kuvia päivän ulkoilulta mukavassa pakkassäässä. Pennut viihtyisi ulkona pitempäänkin, mutta kylmä tulee nopeasti joten välillä käydään sisällä lämpimässä ja sitten taas pihalle. Pissat ja kakat tulee aika hyvin jo ulos, kun vaan ehtii aina käymään kun heräävät, syövät ja muuten leikkivät.
Yöllä nukkuvat helposti 8 tunnin unet, välillä paperi rapisee että joku käy pissillä mutta leikkimään eivät öisin ala. Joskus on sanomalehteä pistetty palasiksi, mutta se tapahtuu yleensä illalla ennenkö rauhoittuvat nukkumaan.
Päivällä pysyvät yli tunninkin hereillä touhuamassa ja sitten nukkuvat taas muutaman tunnin päikkärit. Leikkivät keskenään ja leluilla itsekseenkin, purutikkuja ja possunkorvan palasia ovat saaneet nakerrettavaksi. Ulkotarhaan ollaan viritetty putkea, kuormalavaa, pölkkyä, muovialustaa ja pyöränrengasta tutkittavaksi ja kiipeiltäväksi. Katuharjan harjasosa on ollut mieluinen maisteltava.
Pennut käyvät yksi-kolme kerrallaan yläkerrassa touhuamassa muiden koirien ja perheen keskellä. Tutkivat reippaasti paikkoja itsekseen ja käyvät tutustumassa muihin koiriin. Höntti-täti leikkii innoissaan pentujen kanssa, mutta Lissu, Kassu ja Jalli mielummin pitävät vähän välimatkaa.
Keksin hyvän idean miten voin totuttaa pentuja imurin ääneen ilman että tarvitsee itse imuroida! Keskuspölynimurin luukku harjanvarrella auki vaan, se kun on aivan pentuhuoneen vieressä. Ehkä huomaa etten ole kovin innokas imuroimaan... Mopin jahtaamisen ovat jo hyvin oppineet.
Pennunkatsojia on käynyt vierailemassa, lähes joka päivä joku käy ihailemassa pentuja. Ensi viikolla on pentutarkastus ja sirutus ja julkaistaan sitten viralliset nimetkin.Yhden pennun kanssa vielä mietitään kotia peruutuksen vuoksi, mutta muille alkaa olla jo tulevat kodit varmistuneet.
Tarkoitus olisi käydä huomenna ulkoilemassa hiekkakuopilla pentujen kanssa, mutta saa nähdä kuinka kovat pakkaset on, raaskiiko niitä lähteä viemään. Pitää varmaan käydä pelkällä autoajelulla sitten jos on tosi kylmä keli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti