tiistai 22. joulukuuta 2015

Ulkoilua ja muuta pentupuuhaa

Pennut kävivät eilen kolmatta kertaa pihalla ja siitä sain otettua videon. Ja toinen video heti perään kuvattuna, kun siirryimme sisälle. Pentujen kanssa ulkoillaan useita kertoja päivässä säiden salliessa, tänään ollaan käyty jo kahdesti ja pissoja tulikin aamulla lähes kaikilta pihalle. Pennut tulevat myös pääsääntöisesti kutsumalla ja Lystin ja ihmisten perässä ulos ja sisään.

Muutamia kuvia tältä aamulta.

Pentujen katsojia alkaa käymään ja kalenteri täyttyy tapaamisista.

Pennut saivat viikonloppuna toisen matolääkityksen ja samalla madotettiin kaikki muutkin koiramme.
Muut koirat ovat päässeet tutustumaan pentuihin, Kassu, Jalli ja Lissu ovat kauhuissaan ja Höntti haluaisi kovasti leikkiä pentujen kanssa, malttaa kuitenkin olla varovasti.

Pennut ovat syöneet kolme kertaa päivässä kiinteää sapuskaa ja Lysti imettää vielä usein. Tänään kokeillaan siirtyä neljään ruokailuun päivässä. Pennuilla on omat kupit rivissä, jokainen saa osansa ja sotkua on vähemmän kun pieneen kuppiin ei heti tarvitse kiivetä.

Lysti viihtyy aika hyvin pentuhuoneessa keskenään pentujen kanssa ja ilmoittaa haukahtamalla kun haluaa että portti tullaan avaamaan. Haukahtaa myös yläkerrassa jos haluaa päästä alakertaan pentujen luo.

Pennuissa on jonkin verran luonne-eroja näkyvillä. Taistelupareja alkaa muodostua ja välillä rähistään niin hurjasti että Lystikin on menossa väliin. Musti ja Kolmioniska saavat kyllä parhaat rähinät aikaan.

Tänään laitettiin pennuille myös nahkaisia puruluita ja kuivattuja lumpioita nakerrettavaksi. Leluilla pennut ovat alkaneet jo hieman leikkimään. Ja vähän pyyhkeitäkin repivät. Hetken aikaa on aina täysi meno päällä, mutta nopeasti ne myös simahtavat.

Hieman luonnekuvausta pennuista:

Laitetaanpas ensin pojat

Sahalaita on kova syömään, aina ensimmäisenä ja viimeisenä tissillä, käy myös huolellisesti ruokakupit läpi. Mutta pitäähän pienen kasvaa. Melko aktiivinen ja viihtyy sylissä hyvin. Nukkuu yleensä kasassa muiden pentujen kanssa.

Läiskä on uroksista selkeästi rauhallisin. Tämä on kyllä myös aika ahne ja söisi mielellään muidenkin sapuskat. Sellainen kiltin oloinen poika, mutta pitää kuitenkin puolensa paineissa.

Kanada on edelleen jyrä. Jyrää pienemmät ja hieman dominoivan oloinen tapaus. Itsevarma ja nukkuu usein hieman sivummalla muista. Ihmistä kuitenkin seuraa ulkona innokkaasti ja hakee kontaktia.

Ylläri on myös kookas, mutta tätä ei olla nähty kertaakaan muiden kanssa rähisemässä. Kiltin oloinen poika. Touhuilee kyllä muuten mielellään ja leikkii leluilla.

JR on porukan töhöttäjä. Touhuaa selvästi eniten, tästä saisi varmaan innokkaan harrastuskaverin. Luonnettakin löytyy ja tykkää painia muiden kanssa. JR on myös innokas seuraamaan ihmistä, mutta tutkii paikkoja myös omin päin.

Sitten tyttöset

Kolmiokylki on mietiskelijä. Ihmettelee ja katselee maailmaa ja tällä selvästi ne herneet kohtaa. Osuu yleensä paperille pissatkin. Melko rauhallinen ja viihtyy hyvin sylissä, mutta pienestä koostaan huolimatta myös nujuuttaa isompiaan.

Kolmioniska on menevä touhottaja ja saa kunnon rähinät aikaan Mustin kanssa. Seuraa ihmistä mielellään, mutta ei vaikuta ihan niin ahneelta. Tästä tulee varmaan melko aktiivinen touhuaja.

Musti on rauhallisuudessa melko keskitasoa. Tällä löytyy myös dominanssia. Musti on myös tosi ahne ja viihtyy sylissä hyvin. Katselee ja ihmettelee myös kuten Kolmiokylki.

Kolmipilkku on melko rauhallinen, myös sellainen mietiskelijätyyppi. Kiinnostunut ihmisen seurasta ja ahne. Tämä on tytöistä kilteimmän oloinen, mutta pitää kuitenkin puolensa.

Noppa (Raitahäntä) on touhottaja. Noppa testailee emon kärsivällisyyttä (puree jaloista ja huulista) ja koettaa saada muita leikkimään. Noppa seuraa myös ihmistä innokkaasti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti