sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Rally-tokoilua

Viikonloppuna kisattiin ekat rally-tokokisat poikien kanssa. Molemmat meni hienosti ja tulosta tuli. Osallistuttiin lauantaina ja sunnuntaina yhteen kisaan, sunnuntaina olisi ollut kaksi kilpailua, mutta piti antaa muillekkin mahdollisuus ;) Oikeasti me ei mahduttu siihen toiseen kisaan.

Sijoitustyttö Santra aloitti myös koeuran samoissa kisoissa ohjaajansa Piritan kanssa, upein tuloksin!

Lauantaina
Kassu ALO 100p sijoitus 1.
Jalli ALO 99p
Santra ALO 92p

Sunnuntain 1.kisa
Kassu ALO 100p sijoitus 1.
Jalli ALO 100p sijoitus 2.
Santra ALO 100p sijoitus 3.

Sunnuntain 2.kisa
Santra ALO 98p & RTK1

Meni siis uskomattoman hyvin, varsinkin kun mun rally-tokoilukerrat on sormilla laskettavissa.
Kassulle ja Jallille ei tuo alokasluokka ole tokopohjalta yhtään hankala, mutta itse sen voi kyllä mokata monella tapaa (varsinkin kun ei ole treenannut).


Ja vähän pentuhömppää vielä...

Lystin maha on iso!

Ruokahalu edelleen suuri, lenkkeilee yhtä innokkaasti kuin aiemminkin, mutta personal trainer Höntti saa nyt juoksennella enemmän itsekseen. Lysti ei enää kauheasti riehu ja spurttaile, mutta ihan pelkkään kävelyynkään ei vielä malta tyytyä.

Tänään tyhjennettiin takkahuone ja tehtiin lattialle tehopesu + laattasuoja laitettiin lattiaan.
Kohta voidaan viritellä pentulaatikko asemiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti