perjantai 20. marraskuuta 2015

Odottavan aika on pitkä

Kyllä nämä kohta 9vkoa ovat oikeasti aika nopeasti menneet. Mutta viime viikkoina on vuoroin tuntunut siltä että synnytykseen on vielä ikuisuus ja välillä taas huomaa että se on ihan kohta! Päässä pyörii pentuja, keskustelunaiheetkin uhkaa olla melko yksitoikkoisia.

Lystin maha ei ole viime viikosta kauheasti venynyt. Iso se on silti. Muutamia senttejä on tullut lisää ja painoa kilon verran. Lysti jaksaa kuitenkin vielä käydä lenkillä, vaikka ottaa kyllä aika rauhallisesti, eikä kovin pitkää lenkkiä käydä kerrallaan.

Pentujen liikkeitä on kiva tunnustella (ja arvailla montako siellä on) ja Lystikin vaikuttaa rentoutuvan mahan silittelystä.

Takatissit on jo aika isot, ihan etummaisiin verrattuna kokoero on suuri.

Tänään minäkin lähden Lystin luo päivystämään ja odottelemaan synnytystä. Huomenna olisi tarkoitus pyörähtää Jyväskylän näyttelyssä (shoppailemassa), jos ei nyt Lysti päätä järjestää toimintaa. Jospa ei vielä, huomenna on 59vrk.

Lämpöjä on seurattu nyt kahdesti päivässä. Pyörineet 37,6 - 38,1 C välillä. Vielä ei ole Lysti pesää rakennellut. Pentulaatikossa on ainakin Kari oleskellut, välillä Lystikin. 

57vrk
Vertailun vuoksi:

18vrk
 Ja vielä pari masu-Lystiä lenkiltä.

Aikamoinen tynnyri

Välillä piti istahtaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti