maanantai 5. lokakuuta 2020

7-viikkoisten touhuja

Uskolla ja Unelmalla on ikää jo 7 viikkoa! Kiirettä on pitänyt ja blogin päivitys jäänyt mm. oman sairastelun vuoksi hetkeksi. Nyt kuitenkin tervehtyneenä ja pentujen kuulumisia tännekin. 

Pennut saivat viralliset nimet ja rekisteröintikin valmistui, joten papereiden pitäisi varmaan tulla ennen luovutusta perille. Viralliset nimet johdettiin Avan virallisesta nimestä Todellakin Aina Ulapalla ja pennuista tuli Todellakin Ulapan Usko ja Todellakin Ulapan Unelma.


Todellakin Ulapan Usko

Todellakin Ulapan Unelma

Usko 7vko

Unelma 7vko

Usko ja Unelma kävivät viime viikolla oikein kunnon toimintareissun, joka aloitettiin Mustista ja Mirristä kaulapantojen shoppailulla. Pennut touhottivat reippaina myymälässä ja saivat namejakin. Tästä jatkettiin mummolaan kyläilemään, siellä tutkittiin perunapenkit ja sisältäkin löytyi monenlaista kivaa järsittävää. Lopuksi mentiin vielä eläinlääkäriin pentutarkastukseen ja sirutukseen. Uskolla ei vielä palleja tuntunut, muuten kaikki molemmilla kunnossa. 

Usko ja Unelma ovat ulkoilleet reippaasti päivittäin 4-viikkoisista asti. Pissejä ja kakkoja tehdäänkin hienosti ulos ja sisälläkin osutaan useimmiten sanomalehtien päälle. 

Kiinteät ruoat aloitettiin myös 4-viikkoisina jauhelihalla, nyt ne syövät neljästi päivässä noin puolet ja puolet lihaa ja nappulaa. Ruoka maittaa erittäin hyvin ja pennut ovatkin kasvaneet hyvää tahtia, pentutarkastuksessa eläinlääkäri kuitenkin totesi, etteivät ole yhtään pulleita. Painoa molemmilla oli 7vko iässä tasan 8,2kg.

Viikonloppuna käytiin metsäretkellä pentujen ja Avan kanssa. Pennut puuhastelivat mielellään sammaleessa ja maistelivat risuja. Ava tarkkaili ympäristöä selvästi normaalia enemmän, kun pennut olivat mukana metsässä. Se on muutenkin ollut huolehtivainen emo, vaikka on jo jonkin aikaa viihtynyt suurimman osan ajasta pois pentujen luota, ne täytyy päästä useaan kertaan päivässä kuitenkin tarkistamaan ja Ava myös edelleen imettää pentuja. Ava on lisäksi löytänyt alkukantaiset vaistonsa sen suhteen, että se on alkanut oksentaa ruokaa pennuille. Iltaruoan jälkeen se ei ole päässyt enää pentujen luo, vaikka silloin sillä olisikin sinne kova hinku. Paristi se onkin ulkona käydessään hypännyt pentujen aitaukseen ja oksentanut sinne (kerran jopa niin, että pennut olivat sisällä).

Uusia kuvia löytyy facebook-kansiosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti