torstai 3. syyskuuta 2020

Usko ja Unelma 3-viikkoa

Usko ja Unelma 3vko

Uskolle ja Unelmalle tuli eilen ikää 3 viikkoa. Ne ovat kasvaneet hyvin ja Ava hoitaa poikasiaan hienosti. Maitoa Avalla tulee edelleen hieman ylitarjontaakin, kun välillä näkyy maitolänttejä sen makuupaikoilla. Onneksi ylimääräinen maito kuitenkin valuu pois, eikä ole meinannut utareet tukkeutua. Ava käy jo mielellään lenkillä ja viettää paljon aikaa myös pentuhuoneen ulkopuolella, mutta poikaset täytyy kuitenkin päästä välillä tarkistamaan.

Ava hoitaa

Usko ja Unelma ovat jo aika hyvin saaneet jalat alleen ja kävelykin sujuu jo melko hyvin. Nyt siirrytäänkin Sanin pennuilta vapautuneeseen takkahuoneeseen ja laatikossa sitten nukutaan yöt vielä hetken aikaa. Usko ja Unelma osaavat jo murista ja ulvoa vinkumisen lisäksi. Ne alkavat jo vähän hakemaan leikkiä Avan ja toistensa kanssa.

Käväisimme eilen haistelemassa raitista ulkoilmaa, kun keli oli lämmin ja aurinkoinen ja otimme 3-viikkoiskuvat ulkona. Kuvia tulee Facebookin kansioon lisää, kunhan saan homman toimimaan.

Usko

Unelma




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti