lauantai 8. elokuuta 2020

5-viikkoiset

Viime viikonloppuna pentuja kävi moikkaamassa Rova-iskä, joka oli aika hämillään pennuistaan. Sanin perhe kävi alkuviikosta sitä ja pentuja katsomassa ja vaikka Sani riehaantuikin jälleennäkemisestä, se jäi vielä mielellään pentujensa luo kun kotiväki lähti.

Pennuille tuli tiistaina ikää 5 viikkoa. Sen kunniaksi kävimme autoilemassa ja metsäretkellä. Autossa kaikki rauhoittuivat hetken kuluttua sekä meno- että paluumatkalla. Paluumatkalla ne olivatkin aivan unessa kun tultiin kotipihaan. Pennut olivat kangashäkissä automatkan ajan. Metsässä lähdettiin reippaasti liikkeelle ja tutkimaan ympäristöä. Jonkin verran pennut seurasivat Sania ja ihmisiä, mutta tutustuivat myös aika itsenäisellä otteella metsään. Hienosti kuitenkin tulivat kutsuessa aina luokse ja pääsimme yhtä matkaa takaisin autollekkin, ilman että olisi tarvinnut käydä ketään hakemassa mukaan.

Metsää tutkimassa

Löytyi kuoppia ja keppejä.

Emo näyttää mallia.


Pentuja kävi moikkaamassa myös Lilli-labbis, sekä lapinkoirat Höntti ja Tuikku. Lilli oli vielä aika varovainen pentujen kanssa ja Tuikkua hieman epäilytti aluksi, mutta Höntti oli heti valmiina adoptoimaan pennut. Pennut olivat kiinnostuneita ja leikkisiä muita koiria nähdessään. Möykky-enokin on päässyt pentuihin tutustumaan, mutta 5 pentua kerralla on sille liikaa, yksittäin ne on vähän kivempia, että voi hieman yrittää leikkiäkin. Jalli ja Kassu ovat käyneet aidan takana nuuskimassa, mutta ne eivät halua pentuihin sen lähemmin tutustua. 

Lilli ja pennut

Tuikku tutustuu pentuihin.

Pentuja kiinnostaa Tuikku.

Höntti ja pennut.

Höntti voisi hoitaa mielellään.


Pentujen kynnetkin tuli leikattua toiseen kertaan, nappasin pennut käsittelyyn aamun puuhien jälkeen kun ne olivat väsyneitä, joten kynsien leikkaus sujui hyvin kaikkien kanssa. 

Monni 3.0 kynsienleikkuussa.


Pennut ovat nyt syöneet kiinteää ruokaa 3 kertaa päivässä, pääosin lihaa, kermaviiliä ja kananmunaa. Lihoina pennut ovat saaneet alkuun ihmislaatuisia jauhelihoja ja nyt jo enemmän koirille tarkoitettuja, nautaa, sikaa ja broileria. Lohtakin vähän jo maisteltiin. Eilen maisteltiin myös ensimmäistä kertaa kuivanappuloita turvotettuna ja lihaan sekoitettuna. Tarkoitus on että 8-viikkoisina pentujen ruokavalio on 50/50 lihaa ja kuivaruokaa. Sani syö mielellään kaikki jämät mitä pennuilta jää, vaikka saa vielä itsekin kolmesti päivässä ruuan. Sani imettää pentuja vielä useita kertoja päivässä.

Ruoka maistuu.

Välillä syödään rivissä.


Yöt pennut ovat viettäneet keskenään pentuhuoneessa ja Sani on nukkunut Möykyn seurassa. Pennut nukkuvat noin 7h yöunet rauhallisesti. Minun seurakseni pentulaatikon äärelle makuuhuoneeseen on muuttanut Ava, joka valmistautuu ensi viikolla koittavaan synnytykseensä.


Lilli tutustuu pentuihin.

Pieneen lapseenkin pennut ovat hyvin tottuneita.

Vauhtia ja touhua riittää.

Pennuilla on ulkoiluaitaus, jossa mahtuvat hyvin leikkimään.

Painiin löytyy aina kaveri.

Muita koiria myös aidan takana.

Emot chillailee, Jalli harjauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti